Arttu Untinen ennätyksellään SM-vitonen, Ninni Löf 1500 metrillä 11.

4.8.2017

Arttu työnsi M19 sarja viidenneksi ennätyksellään 15.69. Ennätystyöntö syntyi toisella kierroksella. Suomen mestaruuden pukkasi Porin Yleisurheilun Eero Ahola, hopealla Siilinjärven Ponnistuksen Lauri Lindqvist ja pronssilla Ville Välimaa Kenttä-Urheilijat 58. tuloksella 16.83. Pronssi jäi Artulta siis 1.13 metrin päähän. Neljäntenä oli Kangasalan Kisan Olli Niemi 19 senttiä Arttua vahvempana. Arttu onnistui kevään sairastelun jälkeen varsin hyvin. Ensimmäinen kilpailun tähän kauteen oli Artulla vasta kaksi viikkoa sitten.

Toinen sairastelujen jälkeinen SM-onnistuja oli Ninni Löf. Ninni juoksi kesän ensimmäisen 1500 metrin kilpailun. Tuloksena 11. sija, mutta eroa mitaleille vain 17 sekuntia. Suomen mestaruuden otti Suolahden Urhon Saija Seppä, hopeaa Maaningan Mahdin Veera Mensonen ja pronssia IF Graftin Heidi Kuuttinen. Ehkä sen verran voisi jossitella, että terveenä pysyessään aiemmalla ennätyksellään Ninni olisi taistellut mitaleista.