TUOMO HIMANKA OTTI TOISEN SUOMENMESTARUUDEN
13.8.2017
Tuomo Himangasta tuli viikonloppuna tuplamestari. Eilisen 100 metrin SM-kullan päälle Tuomo kelasti tänään myös 200 metrin mestariksi. Tuomon kulta aika oli 30.16. Hopealla oli eiliseen tapaan Kuusankosken Kisan Niko Ristiranta. Tuomo kertoi, että eilen jo ennakoinkin hankalaa keliä tälle päivälle. Verkassa tulikin tosi rajusti vettä. Starttiin mennessä sade jo vähän lakkasi mutta oli kyllä luistelua silti. Tänään oli tosi hyvä päivä ja aikakin tyydyttää tosi paljon näihin olosuhteisiin. Kausi jatkuu vielä Lappeenrannan Eliittikisoissa parin viikon päästä. Kunto on pysynyt hyvänä ja nyt voi kyllä ihan paineetta lähteä nauttimaan kauden viimeisistä kisoista ja antaa vaan mennä, kertoi tuore kaksinkertainen Suomenmestari. |