Sami Torvi ja Eero Halunen Kalajoen Junkkareihin

2.1.2016

Kalajoen Junkkarit vahvistaa asemaansa Suomen painonnostoseurojen keskuudessa. Vuoden vaihteen neljästä Suomen painonnostoliiton seurasiirrosta kaksi oli Junkkareihin, kun Raution Kisailijoiden Sami Torvi ja Pyhäjoen Pauhun Eero Halunen siirtyivät uuteen seuraan. Sami Torvi nostaa 69 kilon sarjassa ja on voittanut urallaan kaksi Suomen mestaruutta ja yhden Pohjoismaiden mestaruuden. Eero Halunen on kilpaillut aiemmin voimanostossa ja siirtynyt sieltä painonnostoon 105 kilon sarjassa. Voimanostossa Halusella on mm. nuorten alle 23-vuotiaiden MM-hopea vuodelta 2009.

Junkkarit on pysynyt koko 2000-luvun maan parhaiden seurajoukkueiden joukossa. Paras sijoitus on vuodelta 2014, jolloin Junkkarit oli seurajoukkueiden finaalissa viides. Painonnostojaoston puheenjohtaja Timo Nauha sanoo, että seurasiirrot mahdollistavat Junkkareille nousun aivan Suomen terävimpään kärkeen. Tavoitteenamme on nousta Suomessa kolmen parhaan painonnostoseuran joukkoon sekä päästä edustamaan Suomea seurajoukkueiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin. Tähän ei ole yksikään keskipohjalainen seura koskaan yltänyt, sanoo Nauha.