Satu Asikainen 4. KRV:n toisena päivänä

3.7.2018

Satu oli vahvin Junkkarisuunnistajan Kainuun rastiviikon toisessa osakilpailussa. Satu yli D21A sarjan 5,9 kilometrillä neljänneksi ajalla 1.11,17. Kolmas sija jäi 12 sekunnin päähän. Kahden rastin jälkeen Satu oli 15., jonka jälkeen alkoi tasainen nousu kohti kärkeä. Kahden osakilpailun jälkeen Satu on kokonaiskilpailun neljäs.

Ensimmäisen päivän kakkonen Jukka Nissilä (H40al) Oli nyt viides. Myös Jukka haki hieman aliussa ja leimasi kakkosrastin kolmantenatoista. Rastilla 11. hän nousi lopulliselle sijalleen ja piti sen loppuun asti. Jukka on hyvissä asemissa kokonaiskilpailussa kolmantena vain runsas kolme minuuttia kärjessä menevästä Suomussalmen Rastin Jari Anttosesta.

 

Hannu Oja (H45A) onnistui myös toisena päivänä ja oli viides. Samalla hän nousi kokonaiskilpailussa kuudenneksi.
Viidenneksi ylsi myös Sirkku Kurikkala (D45B) runsaan kymmenen minuuttia Venäjän Anna Konanovasta. Sirkku nousi kokonaiskilpailussa viidenneksi.

D21B sarjassa Junkkarikaksikko Suvi ja Satu Himanka suunnistivat toisena päivänä kuudenneksi ja seitsemänneksi. Myös kokonaiskilpailun sijat nousivat ja ovat nyt sijoilla seitsemän ja kahdeksas.

Toisen päivän onnistujiin kuuluu myös Kalevi Puusaari (H80). Hän oli seitsemäs ja petrasi kokonaiskilpailussa yhden sijan yhdeksänneksi.

H21AL sarjassa Junkkarinelikosta Joni Alasuvanto oli 14., Vesa Asikainen 18., Matti Alasuvanto 19. ja Mikko Alasuvanto 23.

Linda Junnikkala (D21AL) otti toisena päivänä peräkkäin 14. sijan. Jirka Oja (H14A) oli 16., Eeva Kurikkala (D20E) 20. ja Olli-Pekka Kurikkala (H45AL) 26.

Avoimissa sarjoissa Kalle Junnikkala oli A-lyhyellä 26. 18 ja Jari Himanka 68. Tapio Penttilä oli B-pitkällä 46. ja Joni Häkkilä 67. Mari Favorin-Häkkilä suunnisti B-lyhyellä sijalle 64. ja Maritta Penttilä sijalle 70. . . Avoimen C-lyhyellä Anna Kurikkala paransi ensimmäiseen kisaan nähden ja oli nyt 37. Avoimessa RR-radalla parhaiten onnistui Ylva Junnikkala ollen 34., Reetu Häkkilä oli 46.