Tulevia tapahtumia

YU-TULOKSIA (10.8.2006)
M17 sarjassa kilpaileva Matias Petäistö on parantanut jälleen omia ennätyksiään sekä 1500 metrillä, että 800 metrillä. Kokkolassa 25.7. käydyissä kisoissa Matias juoksi 1500 m aikaan 4.12,65 ja Iissä 29.7. 800 m aikaan 2.02,85. Iissä olivat Kalajoelta lisäksi Katri Mustola ja Erika Nevanperä. N15 sarjan 100 m Katrin aika oli 13,59 sijoitus 2. Juoksussa oli vastatuulta 1,7 m. Erika juoksi T11 sarjan 60 m, jossa mukana oli myös Suomen tilastokärkeä halussaan pitävä Oulun Pyrinnön Riikka Kokko. Erika hävisi niukasti Riikalle, joka kellotti ajan 8,59. Erikan aika oli 8,67. Erika juoksi myös 600 m jolla sijoittui neljänneksi ajalla 1.58,89.
Jukuleiri liikuttaa lapsia ja nuoria Hiekkasärkkien maastossa 31.7.-3.8. Tarvitsemme taas talkooväkeä keittiölle ruuan valmistukseen ja kuljetukseen. Keittiö on tänä vuonna poikkeuksellisesti yläasteella Pohjankylän keittiön remontin takia. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 0400-558286/Marjaana. Työvuorolistat ohessa. Listaa päivitetään ilmoittautumisten mukaan.
Hiihtokauden 2006 päättäjäisissä nähty Junkkarien hiihtoasut kautta aikojen -näytös on nyt saatavana DVD:nä. Sitä myydään rajoitettu erä omakustannushintaan 10 €/kpl. Marjaana Juola 0400-558286 tai marjaana.juola@suomi24.fi.
käytiin 20.6.2006 Merenojan kentällä. Kalajoen Junkkarit oli tyly isäntä vieden voiton pistein 11407. Seuraavina tulivat Kälviä 11083, Himanka 8191, Lohtaja 3853, Kokkolan 3424 ja Toholampi 1000.
JUHANNUSSIIVOUS (15.6.2006)
Hiihtojaoston väki kutsutaan perinteikkääseen juhannussiivoukseen sunnuntaina 25.6. Hiekkasärkille. Kokoontuminen klo 16 leirintäalueen portille. Mukaan hanskat, harava, ja reipasta siivousmieltä!
Uudet Junkkari T-paidat ovat nyt myynnissä. Paita on sininen ja painatus isommissa (S,M,L,XL) paidoissa rintapielessä ja senttikokoisissa (116, 128, 140, 164, S) selässä. Painatus on vihreällä. Lisäksi on vaaleansinisiä naisten paitoja, joissa on lyhyempi ja tyköistuvampi leikkaus ja näissä painatus rintapielessä tummemman sinisellä. Paitojen hinta on 8 € kaikki koot. Jaostot saavat myydyistä paidoista tulot itselleen. Lisätietoja Helvi Pajala, 044-3056711 tai helvi.pajala@kotinet.com
RSS ATOM