Kalajoen Junkkarit ry

 

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1998

 

 

Kalajoen Junkkareiden menestys viime vuonna piirin tasolla oli jälleen hyvää luokkaa. Kaikkiaan joulukuun syyskokouksessa oli palkittavana 17 SM-mitalistia, lisäksi Junkkarilaiset saivat 4 PM-mitalia. Kalle Junnikkala oli edustajana hiihtosuunnistuksen MM-kisoissa ja Marko Kinnunen sprinttihiihdon mc-kilpailuissa.

 

SM-mitalisteja oli 5 jaostossa eli yleisurheilussa, painonnostossa, painissa, hiihdossa ja hiihtosuunnistuksessa.

 

Erityisesti hiihdossa ja yleisurheilussa lasten ja nuorten ohjattuun harjoitteluun on panostettu, lähivuosina tulemme näkemään millaisiin tuloksiin systemaattisella harjoittelulla päästään. On tärkeää, että myös lasten vanhemmat yhä enemmän tulevat mukaan niin itse harjoitustilaisuuksiin kuin muihinkin jaoston järjestämiin tilaisuuksiin. Jaostojen oma varainhankinta ei nykyisellään ole riittävä edustusurheilijoiden harjoittelu- ja kilpailukulujen kattamiseen. Jaostot ovatkin pyrkineet löytämään eri yhteistyökumppaneita paikkakunnalta, joiden taloudellinen tuki on ollut ensiarvoisen tärkeää harjoittelun ja kilpailuihin osallistumisen kannalta. Toivottavasti tukijat saavat vastavuoroisuutta riittävästi urheilijoiltamme.

 

Yhteistyö kunnan liikuntatoimen kanssa mahdollisti monen asian toteutumisen jaostoissa, apua saatiin etenkin kilpailujen järjestämiseen ja liikuntapaikkojen ylläpitoon.

 

Vuoden 1997 SM-viestien hyvän tuoton ansiosta seuran talous saatiin vakaalle pohjalle. Viime vuoden tulos jäi 25.802 markkaa miinukselle. Tämä johtui lähinnä kahdesta syystä. Seura tuki aiempaa enemmän jaostojen toimintaa. Lisäksi hiihtomajalla aloitettu remontti aiheutti kertaluontoisesti enemmän kuluja. Omien pääomien määrä on kuitenkin vielä lähes 455.000 markkaa, joten tilapäinen miinustulos on ollut mahdollista. Tavoitteena johtokunnalla ja jaostoilla tulee kuitenkin olla, että vuotuinen varainhankinta riittää kattamaan vuotuiset menot.

 

Johtokunta kiittää kaikkia seuratoiminnassa mukana olleita kuluneen toimintakauden aikana.

 

 

 

Kalajoella 6.6.1999

 

Kalajoen Junkkarit ry

Johtokunta

 

 

 

 

 

 

1. Johtokunnan kokoonpano ja osallistumiset kokouksiin

 

Reijo Perander                puheenjohtaja                 3

Pertti Sarkkinen               varapj, sihteeri                 3

Simo Törnvall                                                               2

Marjatta Arenius                                                          2

Eija Mäkelä                                                                  2

Kauko Niemi                                                                1

Raimo Himanka                                                          1

Heikki Mård

Timo Heikkilä                                                               2

Pentti Räihälä                  varajäsen                          3

Tuomo Myllylä                 varajäsen                          1

 

Johtokunta kokoontui 3 kertaa

 

2 Seuran kokoukset:

Tilikokous pidettiin Hiihtomajalla 24.9.1998 ja puheenjohtajana oli Pauli Vetoniemi ja paikalla 7 seuran jäsentä

Syyskokous pidettiin myös Hiihtomajalla 29.12.1998 ja puheenjohtajana oli Pentti Haapakoski ja paikalla oli 25 jäsentä

Jaostot ovat kokoontuneet pääosin 3-4 kertaa vuodessa

 

3 Jaostot ovat osallistuneet piirin järjestämiin kokouksiin ja muihin tilaisuuksiin resurssiensa puitteissa. Seuran puheenjohtaja on osallistunut mahdollisuuksien mukaan piirin järjestämiin vuosi- ym. kokouksiin. SUL:n liittovaltuuston edustajana on toiminut ansiokkaasti Paavo Nikula.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kalajoen Junkkarit ry

Yleisurheilujaosto

 

 

Toimintakertomus 1998

 

 

Vuoden kilpailulliset tavoitteet saavutettiin. SM-mitalille ylsivät 17-vuotiaat tytöt joukkuemoniottelussa saaden pronssia. Pistesijoituksia kertyi useita eri SM-kisoista. Seura on luokittelun mukaan edelleen valio-luokan seura saaden pisteitä 212,3. Nousua edelliseen vuoteen oli 25 pistettä. Junkkarit oli Keski-Pohjanmaan 3. paras.

 

Valmennustoiminnasta vastasivat Pentti Haapakoski ja Marjatta Arenius. Yhteisharjoituksia oli läpi vuoden siten, että harjoituskertoja oli noin 250. Ryhmien koko on keskimäärin 9 urheilijaa.

 

Leiritykseen osallistuttiin eri tasoilla. NMV I oli mukana 2 urheilijaa ja NMV II oli mukana 4 urheilijaa. Piirileiritykseen osallistui 4 iältään 13-15vuotiasta.

 

Kilpailutoimintaa oli myös. Seura järjesti Hiekkasärkkien maratonin, 13-15 vuotiaiden piirihuipentuman ja pm-miniottelut. Kilpailujen toimitsijamäärissä oli toivomisen varaa.

 

Jaoston talous oli alijäämäinen. Useiden tuhansien markkojen laskuja siirtyi seuraavalle vuodelle. Kunniakierros tuotti aikaisempia vuosia enemmän tuoton ollessa 26.170 mk.

Jaoston toimintaa uudistettiin vuoden lopusta merkittävästi.

 

Jukka Kauppila

 

 

 

 

 

Kalajoen Junkkarit ry

Suunnistusjaosto

 

Toimintakertomus 1998

 

 

Toiminta: jaoston toiminta kilpailujen järjestelyissä oli vilkasta. Keväällä pidettiin perinteiset kansalliset Metsäkylässä, iltarasteja pidettiin kolmet, suunnistusrippileirille tehtiin ratoja sekä elokuussa pidettiin kaksipäiväiset rakennusmestarien SM-kilpailut Tapion Tuvalla. Osallistuttiin kansallisiin, aluemestaruus, SM- sek PM- ja MM-kilpailuihin

 

 

 

 

Kalajoen Junkkarit ry

Painonnostojaosto

 

 

Toimintakertomus 1998

 

 

Vuosi 1998 oli merkityksellinen koko painonnostoväelle. Vuoden alusta astui voimaan uusi sarjajako, joten myös kaikki ennätykset menivät uudelleenjakoon.

Marraskuussa 1998 Lahdessa pidettiin painonnoston MM-kilpailut, joihin myös KaJu sai oman edustajansa, Maria Saaren.

Vuosi oli jälleen menestyksellinen KaJu:n nostajille; arvokisaedustuksia ja –menestyksiä tuli useankin nostajan osalle. Jälleen kerran KaJu oli myös koko Keski-Pohjanmaan paras painonnostoseura, siitä osoituksena punttimaljakisan voitto.

 

KaJu:n nostajille tuli edustustehtäviä MM-, SM- ja maaottelutasolla. Kilpailumenestyksen lisäksi KaJu:n painonnostoväki on saanut varauksetonta kiitosta myös nuorille nostajille järjestetystä leiritoiminnasta. Kaikesta tästä toiminnasta kiitoksena Suomen Painonnostoliitto (SPNL) palkitsi Vesa Saaren vuoden 1998 valmentajana. Suureksi ansioksi Vesalle voidaan lukea nimenomaan se työ, jota hän on tehnyt nuorten nostajien hyväksi.

 

Painonnostojaosto toimii tänä päivänä aktiivisesti, mutta uudet ”nostajanalut” ovat tervetulleita toimintaan mukaan, samoin taustajoukkoihin ovat kaikki tervetulleita.

 

Painonnostojaosto järjesti vuonna 1998 neljät kilpailut. Naisten ja miesten pm-kilpailut, piirikunnalliset ja kansalliset kilpailut sekä punttimaljan loppuottelun.

 

SE-tuloksia nostivat Sari Heiniemi, Maria Saari ja Heikki Niemi. Keski-Pohjanmaan piirin alueella eniten pe-tuloksia nosti Hannu Niemi.

 

Keski-Pohjanmaan piiri palkitsi vuoden nostajana Maria Saaren, joka palkittiin myös parhaana naisnostajana. Parhaana poikanostajana palkittiin Hannu Niemi ja parhaana nuorena ja miesnostajana Heikki Niemi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kalajoen Junkkarit ry

Hiihtojaosto

 

Toimintakertomus vuodelta 1998

 

 

Jaoston toiminta käsittää hiihdon ja ampumahiihdon. Ampumahiihdon harrastus tosin tällä hetkellä kaipaa vetäjiä ja sitä kautta uusia harrastajia.

 

Jaoston kokoonpano muuttui vuoden lopulla, jaostoa pienennettiin ja muodostettiin erilliset toimikunnat nuorisotoimintaan (pj. Simo Törnvall) ja talkootoimintaan (pj. Heikki Rahkola). Uuden jaoston kokoonpano on: Matti Gronoff (pj), ja jäsenet Veikko Juola, Pentti Juola, Ilpo Junnikkala, Eero Joensuu, Reijo Juola, Antti Lastikka, Raimo Nikula, Timo Ojala, Juho Prittinen, Pentti Räihälä, Kalevi Suni, Pauli Vetoniemi, Tapani Ylitalo, Simo Törnvall.

 

Toimintavuoden aikana järjestettiin suunnitellut kilpailut eli joulukuunhiihdot, Jussin hiihdot sekä nuorten hiihdot, joissa olivat tukijoina Merita, Leonia, Osuuspankki ja seurakunta, S-Market, Elmo-Sport, Kalajoen Konepaja ja Lionsit. Elokuussa oltiin kunnan järjestämässä ensimmäisiä rullasuksiviestejä Hiekkasärkillä, tapahtumasta on tarkoitus tehdä jokavuotinen.

 

Hiihtomenestys oli hyvä, tavoitteena ollut piirin paras hiihtoseura toteutui. Kuopion SM-hiihdoista miehet ottivat viestin SM-hopeaa ja muutoinkin huippuryhmän menestys oli hyvää luokkaa, kaksi sijoitusta 10 joukkoon. Lisäksi nuoret sekä pojat kunnostautuivat hyvin omissa SM-kisoissaan.

 

Toimintavuoden aikana jatkettiin lasten hiihtokoulutoimintaa, lähes 80 tulevaa hiihtäjää osallistui säännöllisesti harjoituksiin.

 

Jaosto on rahoittanut omaa toimintaansa lähinnä paperinkeräyksellä toukokuussa, kilpailutuloilla sekä Jussin kisojen lehtiliitteellä. Huippuryhmän tukena ovat olleet 10 yrityksen muodostama tukijoukko, jonka taloudellisen tuen avulla pystyttiin osallistumaan kaikkein tärkeimpiin hiihtokilpailuihin.

 

Yhteistyö Kalajoen kunnan kanssa jatkui edelleen hyvin, yhteisiä leirejä järjestettiin syksyn aikana Vuokatissa.

 

Lumitilanne oli talven aikana hyvä ja kausi jatkui varsin pitkään. Lumitykin ansiosta kestävä latupohja saatiin jo varhain syksyllä.

 

Jaoston toiminta oli siten kohtuullisen vilkasta. Parhaimmat kiitokset kaikille jaoston toiminnassa mukana olleille.

 

 

 

Hiihtojaosto