Kalajoen Junkkarit ry

Yleisurheilujaosto

 

Toimintakertomus 1999

 

Yleisurheilujaosto aloitti toimintansa 1999 uusituin voimin. Jaoston kokoonpano muuttui voimakkaasti ja toiminnan pelisääntöjä selkiytettiin. Eri toiminnoille löydettiin vastuuhenkilöt. Pj:a toimi allekirjoittanut eli Jukka Kauppila, sihteeri/rahastonhoitaja Annukka Virkkala, kilpailupäällikkönä Hannu Virkkala, urheilukoulupäällikkönä Tuomo Mustola, nuorisopäällikkönä Marjatta Arenius, kunniakierrospäällikkönä Paavo Nikula, valmennuspäällikkönä Pentti Haapakoski. Vastuualueiden vetäjät hoitivat osansa hienosti ja näin itsekunkin talkoolaisen työpanos muodostui kohtuulliseksi.

 

Toiminnan pääpainoalueena oli saada urheilukoulutoiminta käyntiin. Tämä nähtiin tärkeänä sen paitsi urheilullisten myös kasvatuksellisten syiden vuoksi. Toimintaan saatiin myös taloudellisia tukijoita. Toiminnasta tiedotettiin joka talouteen jaetuin tiedottein sekä seuratoimintapalstalla. Urheilukoulunvetäjinä toimi kesän viikkoharjoituksissa pääsääntöisesti 5 henkilöä ja kävijöiden määrä vaihteli 120 - 60.

 

Jaoston varainkäyttö oli varsin hallittua, toiminnan pääpainoalueena oli saattaa myös jaoston talous tasapainoon, seuran taloushan oli saatu jo kuntoon. Tavoitteessa onnistuttiin yli odotusten hyvin sujuneiden Kunniakierroksen ja muun varainhankinnan sekä tiukan budjettikurin ansiosta. Kunniakierroksen bruttokertymä oli 53.000 mk. Seura pystyi avustamaan  valmennustukien muodossa SM-tasolla menestyneitä urheilijoita eli Kalavan Kisojen hopeamitalisti Anna Saarta, Haapakosken Anttia ja Akia, Liimatan Mirkkaa, Santaholman Satua, Suvannon Annia ja Kauppilan Juhoa. Seuran yleisurheilumenestys oli näin ollen varsin hyvä ja menestystä tuli laajalla rintamalla. Kalajoen kunta katsoi aiheelliseksi olla palkitsematta perinteestään luopuen muita kuin hiihtäjiä.

 

Kilpailutoiminta koostui yksistä kansallisista ja piirikunnallisista kilpailuista, nuorten pm-kilpailuista, Hiekkasärkät Maratonista.

 

Kalajoella helmikuun 28. päivänä 2000

 

 

Jukka Kauppila

yu-jaoston pj